keskiviikko 25. tammikuuta 2012

My shopping list!


Kävin katselemassa Mangon kevään uutuuksia heidän nettisivuiltaan ja en joutunut pettymään. Mango on yksi lempikaupoistani Zaran ohella. Siellä olisi ollut, vaikka mitä ihanaa. Aloin keräämään tavaraa ostoslistalleni ja siitä ei ihan lyhyt tullut ;)! Jotakin näistä varmasti päätyy lopullisellekin listalleni, mutta pakkohan sieltä on jotakin karsia. 

Ensimmäisessä kollaasissa mennään mun lemppari värityksellä eli valkoinen-kulta-nude. Siellä on aivan upea satiinitoppi, jo kauan ostoslistalla ollut valkoinen bleiseri sekä valkoiset shortsit kivoilla nappi yksityiskohdilla. Näiden seuraksi asusteina kultaisia koruja sekä esimerkiksi nuo kuvan baltsut tai korolla varustetut ihanat kengät! 



Seuraavaan kollaasiin keräsin Mangon kesäiset mekot, jotka silmääni eniten miellyttivät. Seilorityyliset mekot on mun makuun, mutta sitten tykkään myös värikkäistä rusketusta korostavista väreistä. Sekä seiloriväritys että kirkkaat värit on edelleen suosittuja ensi kesän vaatteissa ja niitä on tarjolla paljon! Ja mua kiehtoo mekot eri pituisina. Ai että tuo maksimekko näyttää niin ihanalta ja väri on täydellinen! Kesä tule jo!



Viimeisessä kollaasissa on sitten aina niin tyylikästä mustia vaatekappaleita. Musta on aina in ja se tuo aina erityisen ripauksen tyylikkyyttä pukeutumiseen. Siihen on helppo yhdistää myös muita värejä ja kuvioita!



Mitäs te pidätte näistä?? =) Mangoon on mentävä pikimmiten katselemaan, josko niitä jo sieltäkin tuon nettikaupan lisäksi löytyisi!

tiistai 24. tammikuuta 2012

Coffee, please!

Arvatkaapa, mikä tänään avataan Göteborgiin? Oikea vastaus on Starbucks! :) Oi oi oi, en malta odottaa pääseväni herkuttelemaan heidän kahveillaan! Voin jo tuntea huumaavan kahvin tuoksun nenässäni....


Ensimmäinen Starbucks avattiin vuonna 1971 Seattlessa. Tänäpäivänä Starbucks ketjulla on jo yli 15 000 kahvilaa yli 50 maassa. Ruotsissa ensimmäinen Starbucks avattiin Arlandan lentokentälle Tukholmaan ja se on jo lyhyessä ajassa saavuttanut suuren suosion eli epäilemättä myös Göteborgin Starbucksista tulee suosittu kahvila!

Kuvat google

maanantai 23. tammikuuta 2012

My new baby!


Uusin hankintani laukkukokoelmaani on Mulberryn ihastuttava pieni iltalaukkunakin toimiva clutch! Ulkonäöltään se on mustaa paksua ja pehmeää nahkaa oleva pussukka kultaisella logo yksityiskohdalla. Itselleni sen hankin nimenomaan laukuksi juhliin ja iltamenoihin. Se on juuri riittävän suuri, jotta sinne saa mahtumaan kaiken tarpeellisen, kuten muutamat meikit, puhelimen, avaimet ja pankkikortin! Se on taas näitä hyvin klassisia ja ajattomia malleja, joka siis toimii vuodesta toiseen! I like it a lot!






Ihanaa maanantai illan jatkoa!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Joululahjoja!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.. :) eli muutamia oikein ihania joululahjoja, joita joulupukki viime jouluna toi!




Yksi mun lempparituoksuistani eli Chanelin Chance. Kuvailisin sitä seuraavin sanoin: Naisellinen, klassinen, tyylikään elegantti. Chance on myös raikas, mikä minulle tuoksuissa on yksi tärkeimmistä elementeistä. En voi sietää liian raskaita ja voimakkaita tuoksuja!

Toinen oikein mieluinen ja tarpeellinen lahja, joka joulupaketista paljastui oli Tempurin original tyyny. Tempurin original tyyny on ergonominen eli se vähentää tehokkaasti niska-hartiaseudun paine rasitusta  sekä antaa niskalle tukea. Tempur tyynyt on valmistettu paineen ja lämmön tunnistavasta materiaalista ja ovat siis hyvin suositeltavia niska-hartia vaivoista kärsiville. Ennen kuin omani sain olin aina lainaamassa A:n vastaavaa tyynyä,  joka hänellä on jo monta vuotta ollut käytössä ja tyyny on edelleen kuin uusi. Suosittelen!




Saimme lahjaksi myös täydennystä keräämäämme astiastoon, joka alkaakin olla nyt kerättynä muutamia pikku hankintoja lukuunottamatta. Saimme siis näitä kuvassa olevia syviä lautasia. Lexingtonin astiasarja on kaunista paksua posliinia ja pidän värityksestä oikein paljon!



Tässä vielä yksi oikein mieluinen ja tarpeellinen joululahjamme. Saimme norjalaiseen Hardanger aterinsarjaan kuuluvat aterimet. En ollut aikaisemmin tästä Hardanger merkistä kuullutkaan, mutta tykästyin oikein paljon saamiimme Tuva nimisiin aterimiin. Ne on muotoilultaan mielestäni samaan aikaan sekä modernit että klassiset. Aterimet ovat kiiltävät pintaiset ja istuvat käteen oikein hyvin. Kuten kuvasta näkyy on aterimet muodoltaan eksta "kurvikkaat" ja se tuo sitä jotakin erityistä ja kaunista näihin mielestäni.

Eli siinä nyt muutamia mukavista joululahjoistamme! Mitäs te saitte joulupukilta? =)

lauantai 21. tammikuuta 2012

Welcome Springtime or Winter wonderland?

Juuri eilen ehdin ystävälleni sanomaan puhelimessa, että täällä meillä ei lunta tänä talvena nähdä. Kuvailin hänelle kuinka keväinen fiilis ulkona on: aurinko paistelee, nurmet ovat vihreitä ja lämpötilat plussan puolella...




Edelliset kuvat esimerkkeinä siitä keväisestä fiiliksestä, mikä meillä täällä on ollut. Ja nämä kuvat otettiin jouluaattona meidän perinteisellä Julpromenad eli joulu-kävelyllä. 

Nooh, mutta mitäs sitten tapahtuikaan tänään, kun istuimme aamupalapöydässä? ....No mitäs muutakaan kuin, että lunta alkoi hiljalleen leijailla. Minä olin tietysti innoissani siitä! (suurin osa paikallisista täällä eivät lumesta piittaa) Koko päivän on lunta satanut ja ulkona on nyt niin kaunista...





Uskomatonta kuinka nopeasti se maisema voi muuttua! Yhdessä vuorokaudessa me ollaan saatu tänne Göteborgiin talvimaisema <3 Ehkä minulla onkin vielä toivoa, että tänä talvena pääsisinkin hiihtämään?!

perjantai 20. tammikuuta 2012

Nellyn tilaus on täällä!

Heej, Nellyn tilaus tuli super nopeasti perille. Paketti olikin jo odottamassa mua kotona perjantain kunniaksi, kun saavuin ovesta sisään. Jee! Eli siinä mielessä positiivinen kokemus tuo Nellyltä tilaaminen, voin siis suositella!

Kuvasin nyt ne edellisen postauksen vaatteet vielä ihan luonnossa. Kyllä ne aikalailla olivat sitä, mitä kuvat lupasivat ja kaikki vielä oikeata kokoa! Eli siinäkin mielessä Nellylle pointsit, että kuvat vastasivat todellisuutta eivätkä tuotteet tuottaneet pettymystä. 

Nellyn tilaus

Mitäs pidätte? Nyt perjantai ilta jatkuu herkkuruoan ja viinin kera. Aateltiin pitää leffailta! =)

torstai 19. tammikuuta 2012

Nellyltä klikattua

Nellylle lähti tosiaan pienimuotoinen tilaus. Tämä on toinen kerta, kun sieltä jotain tilaan, joten jännityksellä odotellaan onko tilaamani tuotteet aivan erinäköisiä luonnossa, kuin miltä ne netin kuvissa näyttävät. Tilaukseen lähti kevättä ajatellen seuraavat tuotteet:

Nude/ beige läpikuultava pitkähihainen. Kiva farkkujen tai mustien housujen kanssa keväällä ja kesällä menee esim. yllä olevan kuvan mukaisesti shortsien kanssa!

Kimalletta kevääseen! Ihanan näköinen väljempimallinen toppi, joka näyttää hyvältä päivettyneellä iholla. Upean näköinen yhdistettynä juuri kuvan kaltaisiin nahkashortseihin!

Korallin värinen toppi kesäksi. Rusketusta odotellessa... =)

Toivotaan, että nämä olisivat hyviä ja eivät lähtisi palautukseen. Kuvissa näyttävät kivoilta ainakin! Mulle käy aina sama juttu. Kun alet alkavat joulun jälkeen ja kaupat alkavat täyttyä kevään uutuuksista, eivät ale-tangot enää paljon kiinnosta, vaan katse on jo kovaa vauhtia keväässä ja kesässä! =) Oletteko te jo tehneet löytöjä kevättä ja kesää varten?

torstai 5. tammikuuta 2012

Suomen visiitti :)

Heippistä pitkästä aikaa! :) 
On ollut joulun jälkeen niin paljon kaikkea ohjelmaa etten ole kerennyt postailemaan ollenkaan. Mutta nyt siis täällä taas! Joulun jälkeen tosiaan lähdettiin Suomeen tapaamaan ystäviä ja perhettä. Ensimmäisenä kohteenamme oli iki-ihana kotikaupunkini Tampere <3! Kyllä oli taas niin mukava nähdä perhettä, ystäviä ja tuttua ympäristöä! Aikataulu oli tosin aika tiukka ja melkein kelloa piti kytätä, että ehti edellisestä paikasta taas seuraaville treffeille! Yksi juttu mikä on mun must-listalla joka Tampereen reissulla on tietenkin monille tamperelaisille niin tärkeä herkku eli siivet! NAM! Tällä kertaa oltiin Speakeasy nimisessä ravintolassa, jossa saa siis muutakin kuin näitä herkkusiipiä. Meidän mukana oli oman perheen lisäksi kummityttö perheineen ja voi sitä herkkujen määrää, jota pöytämme notkui! Oi kun alkoi tätä kirjoittaessa taas siipi himot! :D



Siipien lisäksi käytiin tottakai katsomassa hokimatsi. Tällä kertaa oli mahdollisuus päästä katsomaan vain Tapparan peliä, vaikka vannoutunut Ilves fani olenkin. A, joka siis itse myös pelaa jääkiekkoa tykkäsi kun pääsi katsomaan vähän suomalaista jääkiekkoa. Tappara pelasi Oulun Kärppiä vastaan ja ikäväkyllä hävisi. Mutta hyvä tunnelma oli Hakametsän hallissa jokatapauksessa!

Yhtenä iltana treffattiin ihania ystäviäni Tampereen keskustassa ruoan merkeissä. Mentiin Kehräsaaressa sijaitsevaan Gringos Logos tex mex tyyliseen ravintolaan. A:n kanssa otettiin yhteiseksi nachos lautanen sekä burritos annos. Ja taas oli hyvää! Gringos Logosissa pääsee kyllä ihan kivasti oikeaan tex mex tunnelmaan, sillä ravintolassa on panostettu myös tämän tyyliseen sisustukseen.



Viimeisenä aamuna Tampesterissa saimme vielä iloksemme nähdä vähän lumista maisemaa! <3 Heti tuli talvinen tunnelma ja valoisampi fiilis!


Uudenvuodenaaton päivä kului Helsingissä ihanan ystävän kanssa kahvitellen, shoppaillen ja lounasta syöden sekä tietysti kuulumisia vaihtaen. Aika meni aivan liian nopeasti ja taas oli aika lähteä seuraavaan paikkaan. Ihanan H:n luona Vantaalla pääsin taas kahvipöytään ja rapsuttelemaan söpöä koiraa! Täältä matkamme jatkui kohti Espoota ja taas hyviä ystäviä.

Ilta siellä kului mukavassa tunnelmassa nauttien herkullisista ruoista ja juomista (kiitos vaan vielä kerran H&K) sekä pelaillen :)



Torni peli

Kun kello alkoi lähentyä vuodenvaihdetta lähdimme autolla kohti Helsingin keskustaa ja Senaatintoria. Tosin paikalle päästessämme oli Senaatintori jo täynnä ihmisiä ja emme siis sinne päässeet ilotulitusta seuraamaan. Jatkoimmekin matkaamme Kauppatorille, josta raketit kyllä näkyivät tosi hyvin! Siellä sitten skålattiin uusi vuosi 2012 alkuun!








Oikein onnistunut uusi vuosi ja Suomen visiitti on siis takana ja tämä viikko onkin jo porskutettu töitä! Onneksi kuitenkin pehmeä lasku ja lyhyempi viikko eli huominen on sitten taas jo vapaa! :) Ihanaa!
Mukavaa iltaa ja pidennettyä viikonloppua täältä Göteborgista kaikille!